17.8.13

Sonyn MDR-1RNC vastamelukuulokkeet

Kirjoitin muutama viikko sitten kaikkine perusteluineen, että etsinnässäni olivat vastamelukuulokkeet. Sellaiset onneksi sitten löysinkin muutama päivä ennen pitkiä lentojamme. Ostin ne miehelleni synttärilahjaksi, mutta tokihan minäkin niitä ehdin kokeilla muutamankin elokuvan verran. :)
Löysin ne paikallisen tavaratalon elektroniikkaosastolta, mikä oli hyvä paikka siinä mielessä, että pääsin kokeilemaan siellä kaikkia haluamiani malleja ja nimenomaan sen meluneston kannalta. Lopulta päädyin Sonyn MDR-1RNC kuulokkeisiin, jotka olivat melko hinnakkaat mutta hyvällä alennuksella eivät enää niin pahat. Aluksi olin suunnitellut edullisempia kuulokkeita, mutta kyllä niissä hinta tuntui korreloituvan aika voimakkaasti laatuun. Kuulokkeet eivät toimi kuulosuojainten tapaan, vaan niiden ulkopuolella on mikrofoni joka ottaa vastaan ulkopuolelta tulevaa ääntä, ja sitten kuulokkeiden sisällä on kaiuttimet, jotka tuottavat sille äänelle vastaäänen, jolloin ne tavallaan kumoavat toisensa.
Olen noihin kuulokkeisiin todella ihastunut! Jos pienistä plussista aloitan, niin tuo kotelo missä ne kulkevat on todella kätevä. Se on helppo sujauttaa laukkuun ja pois sieltä, ja kivaa on myös, että kaikille johdoille ja adapteripaloille on oma pieni pussukka, jossa ne pysyvät siististi.
Vastameluominaisuus toimii ihan akulla eli sen käyttämiseen yksisteen ei tarvitse mitään piuhoja ja toimintaaikaa oli muistaakseni luvattu peräti 22 tuntia mikä on jo todella kivasti. Jos akku kuitenkin sammahtaisi, pystyy kuulokkeet silti liittämään viihdejärjestelmiin piuhoilla, sitten tosin ilman sitä vastameluominaisuutta eli ne toimivat vain sitten tavallisina kuulokkeina.
Tuntuu, että toistelen sanaa vastamelu nyt ihan koko ajan, mutta se on kuitenkin noissa juuri se juttu! Toki jo ilman, että se oli päällä oli elokuvia huomattavasti mukavampi katsella kuin koneiden omilla kuulokkeilla, mutta sen ollessa päällä oli ero ihan valtava! Se ei tuki kaikkea ääntä, mutta estää suurimman osan juuri siitä hurinasta ja vaimentaa muita ääniä. Kun kuulokkeet otti päästä, tuntui melu aina suorastaan ihan huumaavalta. Tuntui ettei ole ikinä oikein edes tajunnut miten meluisia lentokoneet ovat. :) Monet käyttävät tuollaisia kuulokkeita ihan vaikka eivät edes katselisi mitään, vaan haluavat sitä parempaa hiljaisuutta.
Voin ehdottomasti suositella vastamelukuulokkeita ja ainakin tuota Sonyn mallia kaikille matkaajille. :) Me nyt ainakin toistaiseksi vuorottelemme tuolla yhdellä parilla, mutta jo nyt lentäminen ilman niitä tuntuisi ajatuksena vastenmielisemmältä ihan näin parin kokemuskerran jälkeen. ;)

4 kommenttia:

  1. Kiva kun kirjoitit näistä, toivoinkin että pääsisin pian kuuleemaan miten noi käytännössä toimii kin huomasin sen sun aiemman postauksen. Itse vieläkin pohdiskelen eri merkkien ja mallien välillä, mutta kyllä noi on varmasti aika hyödyllinen hankinta...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit. :) Omaa ostopäätöstäni helpotti vähän kun tosiaan sain kokeilla tuota melunestoa siellä liikeessä eri merkkien välillä. Toiset joita aluksi vähän katselin olivat Bosen kuulokkeet, mikä on kai aika arvostettu merkkinä. Ne hylkäsin kuitenkin saman tien kun myyjä sanoi niiden toimivan pattereilla(!), nuo Sonyt ladataan usb-piuhan kautta. Vastameluominaisuuksilla olevia nappikuulokkeita tai kevytsankaisia en edes kokeillut, koska tiesin haluvani ostaa kunnon kuppikuulokkeet. :)

      Poista
  2. Vaikuttaapa ne tosi hyviltä! Täytyy pitää mielessä, nuo päässä saisi varmaan nukuttuakin paremmin lennolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niillä saa jotenkin rauhoitettua sen ympäristön häiriön. :)

      Poista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)