21.11.11

Pientä hemmottelua

Vaikka kaksin on mukavampaa, pitää silti mielestäni nauttia niistä illoista kun on yksin.  Helpoiten se onnistuu pienellä itsensä hemmottelulla. Yksinkertaisimmillaan se koostuu pitkästä vaahtokylvystä, kupillisesta teetä, muotilehtien selailusta, sekä ihonhoidosta.


Olen enemmän kahvinjuoja, mutta silti tuntuu että joskus hetkeen sopii vain se tee paremmin. Vanhempani pitävät teestä ja juovat päivittäin irtoteetä, jonka valmistavat hauduttamalla. Silti en itse ole oikein ikinä päässyt teen makuun, vaan pidän enemmän infusion teejuomista, joita eivät kaikki kai laske edes kunnolla teeksi. Mielestäni mustat teet maistuvat kaikki lähes samalle, mutta infusion juomissa maistuu luvattu maku selkeästi.


Muotilehdet ovat myös kivan rentouttavia ja niiden kuvamaailmaan on helppo uppoutua ja lueskella artikkeleita. Muotilehdet ovat muuten varmasti niitä ainoita lehtiä, joiden mainoksia oikein rakastan ja mitä enemmän niitä on, sen parempi. Näkee että niihin on panostettu ja joitakin voisi melkein kuvata jopa taiteeksi.


Reilun vuoden ajan minulla oli geelikynnet ja vaikka pidinkin niistä, en ole silti erityisemmin kaivannut niitä. Tuntuu mukavalta kun nykyään voi taas vaihdella kynsien väriä vaikka päivittäin. Ehkä vielä joskus palaan geelikynsiin, mutta toistaiseksi on mukava mennä omilla.



Iholle (ja siten myös mielelle) tekee myös hyvää hemmotella sitä kasvonaamiolla ja rasvauksella.


Miten te hemmottelette itseänne?

4 kommenttia:

  1. Vaikka oletkin armoton kahvin juoja, niin pakko oli hieman irvistellä, kun hunajan kanssa jouduttiin kahvimme nauttimaan. Muistatko? :D Ihanasti olet taas kirjoitellut kuulumisia ja kuvat ovat todella ihania! Miss u! <3
    -Saara-

    VastaaPoista
  2. hah hah sitä ei voi unohtaa! Ehkä siinä oli syynsä miksi kahviteltiin useammin sun luona. :D Ihanaa kun kävit jättämässä kommentin! <3 Aina olet mielessäni <3

    VastaaPoista
  3. Norppa on erityisesti teen ystävä, mutta myös kuohuva maistuu!;) Oi tuli juuri mieleen NE lounastreffit NIIDEN yksien jälkeen :D Oioioi miten oli hauskaa! Ja muuten, tajusin just, että vain päivä näiden lounastreffien jälkeen sydämeni hypähti, ja niin hypähti erään toisenkin... <3

    VastaaPoista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)