28.11.11

..nice

Hassua miten joskus päivä voi venyä todella pitkäksi, mutta se ei haittaa yhtään ja kun pääsee viimein kotiin, olo on energinen. Ehkä niin käy varsinkin silloin kun tuntee saaneensa paljon aikaan. Joskus taas tuntuu, että aivan lyhytkin tai normaali päivä voi imeä kaikki voimat pois kehosta. Tänään oli onneksi ensimmäisen kaltainen päivä. :) Tuntuu vain hassulta, että kohta pitäisi mennä jo nukkumaan koska kello on täällä jo yli 22.

Huomenna pidän osittaisen vapaan, koska ostin Melbournen museoon Tutankhamon näyttelyyn liput. Se on lainassa Egyptistä ja on maassa enää vain viikon. Pidän hirmuisesti historiasta ja itseasissa oli hyvin lähellä etten jopa lähtenyt lukemaan sitä lukion jälkeen. Erityisesti muinaiskulttuurit ovat aina kiinnostaneet minua ja sen takia olenkin huomisesti näyttelystä hyvin innoissani! Harmi vain ettei siellä saa kuvata lainkaan.

Eräs paikka joka minua on myös kiinnostanut paljon on Eremitaasi Pietarissa eli taide-ja museokeskus joka on rakennettu Talvipalatsin yhteyteen. Haluaisin käydä siellä kesällä, jolloin puutarhat ovat kauneimmillaan, mutta pari viimekesää ovat olleet liian kiireisiä. Tämän loistavan aasisillan kautta päästääkin siihen, että selailin taas kuvia netissä ja törmäsin Venäjän Voguen joulukuun numeron kuviin, jotka taustoiltaa toivat mieleeni juuri jonkin venäläisen palatsin vaikken tiedä missä kuvat on oikeasti kuvattu.  Ihastuin noihin kuviin hirveän paljon! Upeat taustat, useimmat kuvat tummia, hienoja vaatteita ja ihania elementtejä niissä. Esimerkiksi vaikka tuskin olisin hankkimassa tuota kultaista haalaria itselleni, voisin hyvin kuvitella hankkivani jonkin mekon tai paidan, jossa on samankaltaisia kultaisia helmiä ja paljetteja.










Kuvat : magxone

4 kommenttia:

  1. Loistava aasinsilta! :P Itsekin olen erittäin kiinnostunut mm. Egyptin historiasta ja Tutankhamon olisi aivan huippua nähdä! Olen käynyt Ermitaasissa (en muuten tiennyt että sillä on suomalainen nimi) kaksi kertaa, upea rakennus! Niin kiinnostunut en ole kuitenkaan taiteesta että menisin sinne kolmannen kerran ja oikeastaan rakennus kiinnosti paljon enemmän kun maalaukset :P

    VastaaPoista
  2. Oi sitä onnekas! :) Minulla on kyllä vähän sama että se ympäristö historioineen kiinnostaa enemmän kuin se taide itsessään, vaikka toki mielellään sitäkin tutkii. :)

    VastaaPoista
  3. Mennään joku kesä yhdessä Pietariin ja myös Eremitaasiin! Nolottaa myöntää, etten VIELÄKÄÄN ole käynyt siellä sisällä, viime syksynä pääsin tosin jo ovelle asti :D Mulla on aina muka kaikkia balettikiireitä siellä, ja kun kaverit on aina töissä, en halua mennä yksinkään... Olis tosi kivaa mennä yhdessä, ja vaikka Ritu siippoineen kanssa! Ja siis tarkoitin, että sun siippa tulisi kanssa! Tiedän, ettei mun siippa lähde, jos joutuu menemään "kattoo jotain tauluja", mutta voihan ne mennä vaikka kaljalle sillä välin, jos vaikka Jones ei myöskään siitä innostu.. ;D
    OI se ois niiiiiin hauskaa!!!
    <3: usko tai älä, pieni ballerina se täällä taas :*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olis kyllä niin kivaa! :D Se on hyvä kun tunnet kaupunkia ja osaat sen kielenkin. :)

      Poista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)