26.9.12

Kamalan ihana uusi kenkärakkaus!

Ensialkuun haluaisin mainostaa sivupalkkiin tekemääni kyselyä. En ole blogiani mainostanut yleisesti lukuunottamatta läheisempiä kavereita ja sen takia vähän kiinnostaakin kuinka moni minut blogin ulkopuolella tunteva lukee tätä. ;) Muutenkin tutut saa moikata kommettiboksissa ja ei tututkin lukijat voi kertoa itsestään tai miten tänne löytänyt. Tämä siis jos kukaan uskaltaa.. ;)

Takaisin kuitenkin postauksen varsinaiseen aiheeseen eli aivan mielettömän ihaniin miu miun kenkiin! Olen aivan rakastunut näihin ja olen varmaan kuukauden ajan eksynyt katselemaan niitä aina vain uudelleen.
Tiedän, että varmasti suurimman osan mielestä nämä ovat aivan järkyttävät, mutta minun mielestäni ne ovat aivan järkyttävän ihanat! Harmi että niillä on hintaa liikaa eli omiin jalkoihini niitä tuskin ikinä saan. Ne olisivat vain niin täydellisen ihanat esimerkiksi sunnuntaipäiviin kun lähtee jonnekin lähikadun kahviloista myöhäiselle aamiaiselle tai oikeastaan ihan mihin tahansa päivään! Voisin kuvitella käyttäväni näitä vielä eläkeiässäkin. ;)

Hassua on se, että vaikka julistan montakertaa kuukaudessa rakastavani sinistä ja olen maininnut punaisen (lähinnä joulunpunainen) inhokkivärikseni, niin juuri noihin punaisiin olen eniten rakastunut. Tummansiniset mokkanahkaiset ovat myös todella hienot, mutta jotenkin nuo satiiniset eivät sytytä. Niistä puuttuu se jokin.
Uskaltaako kukaan muu tunnustaa tykkäävänsä näistä? :D
Kuvat:  miu miu

10 kommenttia:

  1. Hih, tunnustan! Mun mielestä noi on aivan ihanat!:) Niin suloiset!!;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hih hih niinpä! :D Jotenkin kertakaikkisen täydelliset omassa lajissaan. :)

      Poista
  2. Mää tykkään! :) Tosi kivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa! :D Jotenkin ajatelin että tässäkohdin meidän maut ois saattanut eriytya. ;)

      Poista
    2. Niin en mä itselläni noita näe,mutta tykkään! ;)

      Poista
  3. Nudet ja noi tummat on tosi ihanat!

    T:Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 <3
      Niin ovat! miksi kyseessä ei voi olla halvempi merkki niin ehkä voisi ostaakin?! :D

      Poista
  4. Onhan noi kengät aika ihanat (varsinkin noin nudet) vaikka en itse ehkä osaisi käyttää :)
    Ja kyselyyn vastatakseni: en tunne sinua blogin ulkopuolelta. Eksyin tänne joskus muutama kuukausi sitten kun etsin Australia aiheisia blogeja. Muiden Australiassa asuvien (etenkin suomalaisten) blogit kiinnostavat kun itsekin täällä asun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakastan jotenkin niiden iltatohvelimaisuutta.. ;) Tosi kiva kun jätit kommentin ja kerroit vähän taustaa. :) Itseänikin kiinnostaa aina muiden suomalaisten blogit täällä Australiassa ja henkilöt. Monta erilaista tarinaa löytyy. :)

      Poista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)