7.10.12

asu 06/10/12 & uutta kimallusta

Kuvassa hieman eilisen asua. Ostin tuon farkkupaidan varmaan 1,5 vuotta sitten, mutta ongelmana on ollut ettei minulla ole oikein ollut sopivia housuja sen kanssa. En ole vielä valmis double denimiin. :D
- paita: Zara
- farkut: Vero Moda
- laukku: ?? (ystävältä)
- kengät: Zara

Eilen oli sateinen päivä, jonka takia se olikin täydellista viettää ostoskeskuksessa. Yritin metsästää erääseen tulevaan tapahtumaan fascinatoria (=pääkoriste), mutta sitä en valitettavasti löytänyt. Jokin statementkaulakoru hulluus minua kuitenkin vaivaa, koska mukaan tarttui sellaisia kolme. Kaksi Lovisa nimisestä liikkeestä ja yksi timanttinen Divasta.
Ensimmäisenä iskin silmäni oranssiseen, joka mielestäni on todella kesäinen. Vaaleanpunainen on mielestäni hempeän kaunis ja kolmannesta.. niin kuka tyttö ei rakastaisi timantteja? ;) Uskon että se tulee näyttämään todella kivalta varsinkin mustaan yhdistettynä.
Ostin myös pari meikkiä alennuksesta. :) Olen etsinyt jo kuukausia tummansinistä ripsiväriä ja nyt sen löysin. Sähkönsinisiä on näkynyt paljonkin, mutta ne muistuttavat liikaa omasta lapsuudesta ja ensimmäisistä meikkikokeiluistani. ;) Samalla ostin myös uuden punan.
Calvin Klein Delicious Luxury Crème Lipstick (31132 Ethereal), Elizabeth Arden Ceramide Lash Extending Treatment Mascara (03 Midnight)
Ripsaria kokeilin jo tänään ja se näyttää ripsissä mustalta, mutta tarkaan läheltä katsottuna tai tietyssä valossa siinä on sinistä sävyä. Se on siis juuri sellainen mitä halusin. Aikaisemmin olen jo ostanut Inglotilta tummansinisen eyelinerin ja seuraavaksi varmaan kokeilen käyttää sitä tämän ripsivärin kanssa yhdistettynä turvallisesti harmaaseen. Punastakin tykkään. Se on sävyltään todella luonnollinen ja se kuuluu kosteuttavaan sarjaan eli se ei kuivata huulia.

Nyt kun vielä löytäisin sen fascinatorin.. ;)

5 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos. :) Ihanaa päästä yhdistelemään niitä eri asuihin. :)

      Poista
  2. Asusi on tosi kiva! :) Ja wau mitä löytöjä olet tehnyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ihan kivoja ovat vaikka sitä etsimääni en löytänytkään. :D

      Poista
  3. Statement necklace tekee valkoisestakin t-paidasta tyylikkään ja trendikkään :)

    VastaaPoista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)