1.10.12

The Royal Melbourne Show

Ensialkuun varoitus, että jos eläimet eivät kiinnosta niin kannattaa skipata koko postaus sillä tässä niistä tulee olemaan paljon kuvia! ;) The Royal Melbourne Show on siis eräänlainen maatalousnäyttely, jossa on valtavasti erilaisia eläimiä ja kaikkea muutakin tapahtumaa kuten erilaisia myyntikojuja ja jopa tivoli laitteineen.
Rakastan eläimiä ja sen takia kipitinkin aivan innoissani, sillä tuolla niitä sai kosketella melko vapaasti. Taistelin kaikkien lasten kanssa parhaista paikoista, mutta onneksi osasin pitää puoleni. Ei vaan, kyllä siellä oli kaikille tarpeeksi tilaa. ;)

BÄÄ!
Lampaita Australiassa ja erityisesti täällä Victoriassa on aivan valtavasti. Aina kun lähtee maaseudulle ajalemaan tuntuu, että niitä ovat kaikki pellot täynnä, toisin kuin Suomessa jossa niitä ei tunnu näkevän ikinä. Myöskin lehmiä näkyy paljon ja näyttelyssäkin niitä riitti vaikka minkä näköisiä. Hassuimpana ehkä tämä raidallinen rotu, jonka nimi meni kyllä aivan ohitse. :)
Tämä poika imuroi lehmiä
Ihmisiä tuntui olevan todella paljon liikkeellä, koska oli viikonloppu mutta ei onneksi liikaa.
Tapahtumassa myös kisailtiin:
Tätä katsellessa pelotti, että joku vielä halkoo jalkoihinsa.
 ..ja lisää eläimiä..


kanoja!
Tykkäsin todella paljon animal nursery hallista, jossa oli siis vauvaeläimiä. :)
Sen tietää, että kun laittaa minut paikkaan jossa on eläimiä, niin silloin on ilo irti! :) Loppuun vielä söpö kuva pikkuisesta possukasasta! Oi...

9 kommenttia:

  1. Eikä, ihania. Varsinkin noi eläinvauvat. Susta ihan näkee, että kivaa oli! :)

    Haleja ihanalle mipsukalle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautin koko päivästä paljon ja varsinkin kun niitä pääsi ihan silittämään ja taputtamaan ja yritin yhtä kiliä halatakin! :D Ihanaa kun jätit kommentin ja haleja myös sinne! <3

      Poista
  2. Jopas siellä on ollut monenlaista eläintä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä. :D En ihan kaikkia jaksanut edes valokuvailla. :D

      Poista
  3. Voi mitä pikkuisia eläinvauvoja. Varsinkin nuo viimeisen kuvan pienet, nukkuvat possut on suloisia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi vähän tehnyt mieli sukeltaa sinne niiden sekaan, hah hah :D

      Poista
  4. oooo mitä kaunokaisia! Tuoltapa olisikin ollut kova duuni saada meikäläinen ulos :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oli kyllä ihan supersöpöjä! :D Varmasti olisit sinäkin viihtynyt. Eläimiä oli niin kaikkia kotieläinlajeja ja useimpia pääsi ihan paijaamaan. :)

      Poista
  5. Ihunia elukoita! Ja Mipsukka niin onnellisen näköinen ;)

    VastaaPoista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)