20.10.12

Off To The Races

Laukkakisakausi on alkamassa täällä ja se on Melbournessa todella iso juttu. Esimerkiksi Melbourne Cup päivä on yleinen vapaapäivä. Eri laukkakisoissa on hieman eri pukeutumisvaatimuksia esimerkiksi värien suhteen, mutta aivan ehdoton kaikissa on fascinator. Jos nainen jättää sen pois, niin sen suurempaa etikettimokaa ei voi tehdä.

Olen omaani metsästänyt nyt pari kertaa ja tänään viimein löysin sen. Päädyin valkoiseen, koska silloin se käy myös Derby päivänä, jolloin naiset saavat pukeutua ainostaan mustaan, valkoiseen ja kermaan. Saa nähdä moniin kerkiän, mutta tällä hetkellä tavoite on kolmissa kisoissa.

Ensimmäiset, mutta pienet laukkakisat ovat nyt tänään lauantaina ja ne ovat New South Walesissa (Melbourne on Victoriassa). Muu asuni oli aika hallussa (tai piti olla), mutta se fascinator puuttui pitkään ja samoin kengät. Luulisi, että kenkiä alkaisi pikkuhiljaa olla joka tilaisuuteen, mutta niin se vain ammotti hirveä aukko omassa valikoimassa. Laukkakisoihin tarvitsin kengät, joissa kanta ei ole stiletto ja joissa korkoa en sen verran että jaksan olla niillä kauan jaloillani. Kun ihmiset kävelevät paljon alueella, muuttuu alue helposti mudaksi jolloin kaikki kapeat kannat uppoavat joka askeleella maahan. Kuitenkin kyseessä on sen verran juhlava tilaisuus ettei missä tahansa läpysköissä auta ilmaantua. No ei se mitään, tämä tyttö meni ja osti uudet kengät, ongelma ratkaistu. :)
Kummankaan sekä fascinatorin että kenkien löytäminen ei ollut helppoa. Fascinatoreissa valinnanvaraa oli periaatteessa jo liikaakin, mutta lopulta tuo yksi oli mielestäni ylitse muiden ja valitsin sen koristamaan päätäni. Kengissä oli hankalaa löytää mustia kenkiä, joissa oli kunnon tolppamainen korko kuitenkin siten ettei korko ollut liian korkea tai siten ettei kengän ulkonäkö ollut mummomainen. Halusin kengät joille on käyttöä myöhemminkin ja lopulta nuo Sandlerin kengät olivat parhaimmat. Ne sopivat myös hyvin YSL:n clutchiini joka on kiiltonahkaa sekä kiiltonahkaiseen vyöhöni.

Asuksi olin nimittäin laittmassa samaa mekkoa mikä minulla oli häissä pari viikkoa sitten.
Arvatkaa oliko mukava ylllätys kun sitten eilen juuri ennen lähtöä pakkailin ja huomasin kyseisessä silkkimekossa jättimäisen repeämän! Ensimmäinen ajatus oli että apua, ei minulla ole mitään muuta! Onneksi kaapissani oli kuitenkin myös sitten ihan perus musta kotelomekko mikä periaatteessa menee vaikka mihin tilaisuuteen. Sinällään asu on nyt aika tylsä kun on musta mekko, mustat kengät ja musta laukku, mutta toisaalta valkoinen fascinator on sen verran näyttävä että muun on ihan hyvä ollakin hillittyä. Lisää valkoista asuuni tuo myös Zaran jakkuni. 

Hiuksista minulla ei ole vielä mitään lopullista ajatusta (ja kisoihin lähtöön on reilu tunti! :D). Sen jälkeen kun leikkasin sormeeni, olen ollut käytännössä yksikätinen. Pelkästään ponnarin laittaminen sattuu, koska tuntuu että se hassusti venyttää vereslihalla olevaa sormea. Luulen ettei miehestänikään ole paljon apua kampauksen luomisen suhteen. ;)

Katsotaan milloin saan laitettua lopullisesta asustani kuvaa. :) Onneksi päivä ainakin näyttää kauniilta eikä sadepilveä näy. :)

4 kommenttia:

  1. OI ihanaa oon aina halunnu laukkakisoja katsomaan! Ne on niin hienostuneita ja jänniä tapahtumia ja plussana vielä ettei tarvitse katsella jotain päristeleviä autoja vaan hevosia kisaamassa :D varmasti tulee hieno asu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ne on tosi iso juttu ja mitään hevoslajeista ymmärtämättä, niin mieletäni on upeaa seurata kun laukkakisoissa hevoset saavat oikeasti juosta niin lujaa kuin ikinä kavioista lähtee. ;) Kiitos taas Emma todella kivasta kommentista! :)

      Poista
  2. Oi että, kuulostaa aivan ihanalta!!
    Ihanaa (ja ihahaaa) kun on pukeutumiskoodi, näytät tosi kauniilta kun tuossa sivussa vilahti instagramkuvia. <3
    Hauskaa päivää ja hyviä laukkoja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi kivaa ja maalaislaukkakisoissa pukeutuminen ei näyttänyt olevan yhtä tarkkaa kaikille, mutta kyllä siellä upeita asuja ja päähineitä näkyi. :)

      Poista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)