Pahoitus

Minulla on ollut aivan todella kiva viikonloppu. Eilen olin erittäin kivassa kylässä nimeltä Lake Entrance ja tänään kiersin kaupungilla koko päivän kaverini kanssa. Avasin äsken tietokoneeni ja ajatelin tehdä postauksen tuosta kivasta pienestä reissusta. Siirsin kuvat tietokoneelle ja nautin reissusta taas uudelleen niitä kuvia katselemalla. Ennen kuin aloin kuitenkaan kirjoittamaan postausta päätin vielä vielä tarkastaa sähköpostini.

Miten voikaan yksi viesti pahoittaa mielen niin helposti?! Loukkaavinta siinä oli se, että se oli olevinaan kirjoitettu kivasti, mutta todellisuudessa tarkoituksena oli vain osoittaa minulle paikkani. Tulin niin vihaiseksi luettuani sen viestin ja alkureaktoni oli niin voimakas, että ehkä oli ihan vain hyvä että olin yksin kotona. Minulle tuli niin paljon adrealiinia vereeni etten enää edes pystynyt olemaan paikallani vaan nousin ylös sohvalta aloin hyppimään tasajalkaa kunnes tulin pahasti suoraan toisen nilkkari syrjälle alas. Nilkasta kuului paha rusahdus ja siihen sattui aivan älyttömästi. Nyt on vihantunne jo lähes poissa, mutta voimakas ärsytys ja mielen pahoitus on jäljellä. Istun jälleen sillä sohvalla, mutta nilkka ylös kohotettuna ja jääpussi nilkan päällä.

Ei tee enää mieli kirjottaa sitä postausta eilisesta kivasta päivästä, en saa enää sitä tunnelmaa. Aluksi ajattelin, että taitaa tästäkin tulla välipäivä blogiin, mutta sitten mietin, että miksi kirjottaa tänne vain niistä kivoista jutuista? Jos ärsyttää niin eikö ole oikeus kertoa siitäkin? Olen oikeasti mielestäni mukava ihmisenä, olen positiivinen ja onnistun löytämään lähes asiasta kuin asiasta hyvän puolen. Silti välillä suutun voimakkaasti enkä pelkää myöskään sanoa mielipiteitäni suoraan, tykättiin niistä sitten aina tai ei.

Voi olla, että reagoin siihen sähköpostiin turhan voimakkaasti. Minua kuitenkin vaivaa se jos toista ihmistä ei kunnioiteta tai arvosteta. Miten jotkut voivatkaan olla niin sokeita muiden tunteille?  Olen myöntynyt ja myöntynyt, tuntenut tuskaa siitäkin ja nyt minut sitten lopulta oikein polkaistiin maahan. Oikeasti se viesti oli kuin kylmä rätti kasvoille vaikka se olikin olevinaan niin mukavaan sävyyn kirjotettu.

Harmi etten voi oikein avautua koko tilanteesta enempää kun tuntuu, että tämäkin postaus saattaa vielä myöhemmin puraista. Mutta olen vain ihminen, jolla on ajatukset ja tunteet, arvokkaat sellaiset.