6.5.13

Nam Nam

Kiitos kaikille vinkeistä viime postaukseen! Se oli kivaa ja muutenkin kannustus tuntui hyvältä. :)

Päädyin sitten yksinkertaisuudessaan siihen, että panostan kinkkupiirakkaan. Voi kuulostaa vaikeusasteeltaan säälittävältä, mutta minulle siinäkin riitti haastetta. Sain Murulta vinkkiä ja sitten vielä lisägooglettelin ohjeita. Täältä ei saa, tai ainakaan en löytänyt kaupasta valmiita kaulittavia taikinoita, joten päädyin tekemään pohjankin itse. Se olikin yllättävän helppo ja koostui vain muutamasta raaka-aineesta. Ohjeessa sitä piti paistaa yksinään uunissa 15 min, mutta lopulta pidin sitä siellä puoli tuntia kun se näytti aina vain niin yliraa'alta. Kaikki ainekset sain sekoiteltua hyvin (kinkku, paprika, tomaatti, juusto, mausteet) ja sitten kaadoin vain munamaidon joukkoon (munamaidonkin joiduin googlettamaan, että onko se nyt oikeasti niin yksinkertainen kuin munia ja maitoa. :D ). Ohjeen mukaan paistoaikaa olisi ollut 15 min, mutta lopulta pidin sitä 45min. Sitten alkoi tulla vieraita ja onneksi sain yhdeltä hyvältä ystävältä kysäistyä apua ja hän sanoi ettei piirakan tarvikaan olla täysin jähmettynyt uunissa vaan se vetäytyy vielä uunin jälkeen lisää.

Kaiken tämän selityksen jälkeen ei ehkä uskoisi, mutta piirakasta tuli oikeasti todella hyvän makuinen! Olin todella tyytyväinen siihen ja hyvin se katosi suihin.
Piirakan lisäksi tein ihan perussalaattia fetalla ja oliiveilla ja sitten laitoin kaikkea naposteltavaa. 5 erilaista dippiä ja niiden kanssa kahta erilaista makkaraa, aurinkokuivattuja tomaatteja ja ohuita keksejä. Lisäksi minulla oli kolmea erilaista juustoa ja tein myös guocamolea tortillasipsien kanssa. Mieheni grillaili ja vieraat toivat vaikka mitä herkkuja. Yksi mahtavista herkuista oli itsetehdyt lihapiirakat, aivat mielettömän hyviä. :P
Kaikenkaikkiaan päivä oli todella kiva ja oli kiva viettää ihmisten kanssa aikaa. Vaikka aloitimme jo yhdeltä niin tuntui, että päivä meni aivan mielttömän nopeasti. Loppuillasta päädyin vielä yhden kaverin kanssa baariin vaikka olinkin aika tyytyväinen kotiasussani pöydän ääressä viinilasi kädessä. Oli kuitenkin kiva, että lähdin ja tuli tanssittua pitkästä aikaa.


 Ja tuli sitä kaiken syömisen ja muun ohessa edes vähän leikittyä jotain urheilullisen tapaista. ;)

4 kommenttia:

  1. Sun tarjoilut näyttää niin hyviltä!!

    VastaaPoista
  2. Jeeee!!! Tiesin,että onnistut :) Kesällä pääset mun leivontakouluun ja opetellaan kananmunankeltuaisen ja -valkuaisen erottelu ja vaikka marengin teko! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa!!! :D Olisi hyvä olla jokin helppo makea resepti myös takataskussa. ;)

      Poista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)