3.3.13

Surffausta

Viikko sitten kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni surffausta. Olen aina halunnut kokeilla sitä, mutta en ole ikinä aikaisemmin saanut sitä vain aikaiseksi. Ajoimme kaveripariskuntamme kanssa Torquayhin joka on pieni kaupunki puolentoistatunnin ajomatkan päässä Melbournesta. Melbourne on ison lahden poukamassa ja sen takia siellä ei ole oikein kunnon surffausmahdollisuuksia. Torquay on kuitenkin avomeren puolella ja siellä on todella ihania rantoja.
Bancoora Beach

Koska en ollut ikinä ennen surfannut menin surfauskouluun, jonka kaverini oli ystävällisesti meille varannut. Se maksoi muistaakseni vain 60$, kesti pari tuntia ja siihen sisältyi myös laudan ja märkäpuvun vuokraus. Ensin oli harjoittelua kuivalla maalla, jonka jälkeen pääsi siirtymään mereen. Kuten arvasinkin, niin homma ei ollut enää merellä yhtään niin helppoa kuin se oli maalla. :D

Yksinkertaisuudessaan laudalla pitää maata aika perällä siten, että varpaat ovat laudan reunan yli ja kauhoa eteenpäin, kun tulee kunnon aalto ja tuntee kuinka se lähtee viemään lautaa, niin silloin pitää käsillä ponnistaa itsensä laudan päälle polvilleen ja siirtyä vähän eteenpäin. Siitä sitten pitäisi käytännössä samantien nousta seisomaan siten että etummainen jalka osoittaa eteenpäin ja taaimmainen on poikittain. Kuulostaa todella helpolta, mutta en tainnut olla mikään luonnonlahjakkuus. ;) Polvilleni pääsin useinkin, mutta sitten aina kaaduin kun yritin nousta seisomaan. Kerran pääsin aivan vähän aikaa menemään, mutta siihen se taisi parhaillaan jäädä. 

Ei puhettakaan, että olisin ohjannut lautaa, vaan kyllä se oli enemmän sitä että röhnötin laudan päällä ja lauta vei minne halusi. :) Surffaus oli myös todella raskasta. Kauhominen vie itsessään voimia, mutta jo pelkkä se kun kantaa lautaa ja yrittää päästä kauemmaksi merelle on todella raskasta. Silti on pakko sanoa, että rakastuin lajiin! Se oli todella hauskaa ja nauroin itseni kipeäksi. Opin jo myös hieman millaisen aallon kohdalla kannattaa ylipäätään edes yrittää nousta ylös. Ehdottomasti haluan vuokrata laudan myös myöhemminkin jos olen sopivalla rannalla! :)

Kotimatkalla pysähdyimme vielä Geelongissa jäätelöllä. Se on n. tunnin ajomatkan päässä Melbournesta oleva kaupunki, joka ei muuten mielestäni ole älyttömän ihmeellinen, mutta satama- ja rantaalue on todella kiva. Siellä on tullut käytyä jo aika monta kertaa ja tässä muutama kuva sieltä.


Se oli kiva viikonloppu, mutta ei hullumpi ole ollut tämäkään. Eilen kävin Melbournen eläintarhassa ja tänään Mornington Peninsulan alueella viinitilalla ja sen jälkeen rannalla ja uimassa meressä. Lisäksi meillä on jälleen kivoja vieraita tällä hetkellä kylässä. :)

16 kommenttia:

  1. Heips, täysin aiheesta poiketen! Tilasin toryn reva ballerinat mustassa värissä ja nyt mietin, koska normaalistihan käytän kokoa 39, ja minulle suositeltiin niissä kengissä 39½, mietin että pitääkö se miten hyvin paikkaansa? Joudunkohan pettymään..? Luulisi sinun siis tietävän sillä niin monet TB:n baltsut omistat..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma jalkani on välikoko 37,5 eli US7,5. Yleensä ballerinani ovat kokoa 37/7 ja myös kaikki TB:n kenkäni mukaanlukien Revat ovat kokoa 37/7. Luulen, että sinulle olisi varmaan käynyt myös koko 39 mutten usko että 39,5 on kuitenkaan liian iso sillä puolikkaissa koissa ei hirveästi ole eroa. :) Luulen, että voisin itsekin käyttää hyvin puolikokoa isompia, mutta tykkään että alussa nahkakengät tuntuvat jaloissa napakoilta ja sitten muotoutuvat jalan mukaan. :) Eli vähän makuasia.

      Onnittelut kivoista kengistä! :)

      Poista
  2. Voi noita rantoja, niin tekisi mieli jonnekkin lämpimään. Surffaus ei varmasti helppoa ole, mutta uskoisin, että olisi hauska kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti jos joskus tulee mahdollisuus. Surffaus ei tuntunut helpolta muttei myöskään mahdottomalta. :)

      Poista
  3. Ihanan näköistä! Tuo näyttää kaikinpuolin oikealta surffaajien ja rantaa rakastavien paratiisilta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli ihana. :) Vähän hiljaisempi ja syrjäisempi ranta, jossa oli hyvin tilaa ja kuitenkin upeat puitteet. :)

      Poista
  4. Kivaa, että pääsitte kokeilemaan surffausta! :) Nyt on sekin to-do listasta pois! Mä jo mietin, että eikö se lautakin ole niin painava, että veisi Norpan mennessään ihan vaan huh hei?! :D Jo pelkkä ajatuskin kuulostaa haastavalta, tämä Norppa ei taitaisi olla mikään menestyjä tuossa lajissa :)

    Olet urhea :*
    <3 Norppa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloittelijoiden laudat on isompia ja raskaampia, että en tiedä miten kävisi ja miten helposti pääsisit merelle. ;) Ei, kyllä varmasti sinnikkyydelläsi pärjäisit! <3 :*

      Poista
    2. Ou shit, tai siis scheisse ;) Parempi siis että tämä Norppa pysyy kuivalla maalla ja polskuttelee vain rantavesissä :D
      <3 <3 <3
      :*

      Poista
    3. Ei nyt niinkään, älä vain kokeile sitä yksin ja pidä huolta että pelastaja on lähellä.. ;):*

      Poista
    4. Hihi, pelastaja onkin tärkeä ;) hei näin muuten yks päivä telkkarissa Bondi rescuessa sen hengenpelastajan, joka bongattiin ja valokuvattiin taannoin Bondilla! Aika hauskaa! Oi ja kyllä oli ihanaa sun kanssa <3 :*

      Ei mutta kyllä nyt on sanottava että... Kalle! :D (istuu tuolla omalla koneellaan, syötiin just mun tekemiä lettuja)

      Poista
    5. hah hah :D

      Kalle Kalle Kalle Kallle Kalle Kalle Kalle Kalle Kalle Kalle

      :D

      Poista
  5. Kuullostaa kivalta, mutta hankalalta! Mutta voi mitä kuvia. Syödäppä jäätelöä noissa maisemissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä pitää olla todella nopea, sillä tuolloinkin oli niin kuuma että se tuntui sulavan hetkessä. ;)

      Poista
  6. Hieno paikka ja kivaa kun aurinko paistaa, Euroopassa saa vielä odotella kevättä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällähän alkoi nyt virallisesti syksy, mutta onneksi se ei ole vielä keleissä näkynyt. 30 ja päälle on ollut niin kauan etten enää edes muista milloin oli viileämpää ja ensiviikollakin pitäisi parina päivänä hätyytellä melkein 40 astetta. :) Toivotaan että meillä hyvät kelit jatkuvat pitkään ja teillä kevät tulisi pian. :)

      Poista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)