20.3.13

Kesämuistoja Olavinlinnasta

Kun viime elokuussa olimme Suomessa lomalla kävimme myös Savonlinnassa missä asuu tällä hetkellä mieheni perhettä. Olen aina tykännyt Savonlinnasta vaikken siellä kovin montaa kertaa olekaan käynyt. Ensimmäisen kerran muistan käyneeni siellä ala-asteen 4. luokalla kun teimme sinne luokkaretken. Olen ollut niin kauan kiinnostunut historiasta kuin muistan ja muistan olleeni aivan innoissani Olavinlinnasta.
Kun nyt saavuimme Savonlinnaan, menimme heti suoraan Olavinlinnaan. Valitettavasti kello oli jo niin paljon ettemme enää päässeet linnaan sisälle, mutta onneksi saimma kiertää pihoilla ja muureilla.


Koska linna on vedenympäröimä on sieltä todella kauniit maisemat ja itse aina pohdin vanhoja rakennuksia katsellessani millainen työ niiden rakentamisessa onkaan ollut niihin aikoihin kun ne on rakennettu. On myös hassua mitkä jutut lapsi muistaa. Itse muistelin luokkaretkeltä tarinoita linnanneidosta, joka oli muurattu elävältä muuriin avattuaan portit rakastajalleen. Samasta muurin kohdasta sen jälkeen kasvaneen puun. Kuolleen linnanherran, jonka hauta oli avattu kuolemanjälkeen ja huomattiin tämän parran kasvaneen huomattavasti. Muistan myös ihmetelleeni kovasti linnan vessoja. Noita pieniä ulokkeita tornien kupeissa, mutta kun sitä miettii niin onhan se aika kätevää.. ;)





Se ettemme ehtineen linnaan sisälle ei harmittanut liikaa, sillä tiedän että uusia mahdollisuuksia tulee myöhemmin. Linna ei myöskään ollut reissumme päätarkoitus, vaan se oli nähdä mieheni perhettä. Vaikka kyseessä oli vain lyhyt yhden yön reissu, meillä oli superkivaa. Minua kiinnostaisi nähdä kaikki Suomen muutamat hassut linnat. Tähän mennessa olen nähnyt Suomenlinnan, Hämeen linnan ja Olavinlinnan. Jälkimmäiseen haluan vielä tehdä kunnon tutustumisen näin aikuisiällä eli ohjelmaa on seuraavaankin reissuun.
söpöä!

2 kommenttia:

  1. Olipa hienoja kuvia! Minä rakastan linnoja, mutta kovin moneen en ole päässyt tutustumaan. Esim. Olavinlinna on minulta ihan kokonaan käymättä. Mutta näiden kuvien jälkeen on ehkä ihan pakko mennä käymään siellä, toivottavasti kesällä olisi siihen aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sinne ehdit niin kannattaa myös maistaa siellä lörtsyjä. :)

      Itse olen taas vuosikausia "yrittänyt" päästä Turunlinnaan, mutta aina se on jotenkin jäänyt kun en ihan lähellä Turkua kuitenkaan asunut. Muuten olen Turussa pari kertaa nopeasti kyllä käynyt.

      Poista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)