6.3.13

Välipalaa

Aattelin postata yhdestä suosikkivälipalastani, joka on vakio varsinkin salin jälkeen. Kaunis se ei ehkä ole, mutta onneksi sentään sitäkin maittavampaa. Eli rasvatonta orgaanista jogurttia, suklaanmakuista proteiinijauhetta ja pakastemarjoja. Tykkään tuosta proteiinijauheesta siinä kahdestakin eri syystä. Ensinnäkin se tuo lisää sitä proteiinia, mutta se myös makeuttaa jogurttia kivasti.
Suomessa söin jogurtin sijaan aina rahkaa, mutta täällä olen löytänyt sitä kaupasta vasta ihan viimeaikoina. Lähelläni on yksi todella hyvä terveysruokaan, orgaaniseen eli luomuun ja kaikkeen vähän erikoisempaan erikoistunut ruokakauppa. Sieltä löysin viimein myös rahkaa, kun joku vinkkasi minulle että sitä kannattaa etsiä juustohyllystä ja sieltähän sitä löytyi tuorejuustojen luota.

Jogurttia tuli syötyä myös eilen, mutta sillä kertaa ilman proteiinijauhetta ja mustikoita. Sen sijaan joukossa oli yksi herkuistani eli passionhedelmää. Ostin niitä joskus aina jo Suomessakin, mutta täällä niitä tulee ostettua jatkuvasti. Nekin tuovat omanlaistaan makeutta ja jotenkin tykkään rouskutella niitä siemeniä.

NAM!

4 kommenttia:

  1. Näyttää hyvältä päivänaloitukselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otin muutama kuukausi sitten tavoitteeksi opetella syömään aamupalaa. Aluksi oli todella vaikeaa saada mitään alas, mutta nykyään uppoaa tuo jogurtti tai sitten puuro jo helpommin. :) Enemmän jogurtti on silti itselläni iltojen herkku. :)

      Poista
  2. Mä olen herkutellut täällä passionhedelmällä myös, ja ajatellut sua ja meidän yhteistä herkuttelua luonnonjogurtilla, marjoilla ja passionhedelmällä - ja se vanilla custard!!! Sitä en oo löytänyt täällä!

    :*
    Norppa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä en olekaan ostanut vierailusi jälkeen. Pitää varmaan ostaa ja sitten tunnelmoida sen kanssa. ;) <3

      Poista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)