17.7.13

Asu 17/07/13

En ole ikinä aamuihmisiä, mutta tänään väsytti aamulla jotenkin oikein erityisen paljon. Päädyin sitten pukeutumaan mahdollisimman pitkälti mukavuutta ja lämpöä tavoitellen. Ehkä halusin alitajuntaisesti myös suojautua sillä tänään minulla oli se uusi lääkäriaika nilkastani. Sunnuntain käyntinihän oli aivan turha sillä heillä ei vielä ollut tuloksia vaikka niiden olisi pitänyt olla heillä jo perjantaina. Valitettavasti tänään oli aivan sama juttu! Tuloksia ei ollut vieläkään ja käyntini oli jälleen turha. Lääkärini soitteli niiden perään ja valitteli huonoa onneani sillä ne eivät kuulemma ikinä viivy näin kauaa.. Minulla on uusi aika perjantaina ja eikö se sanontakin ole, että kolmas kerta sen toden sanoo. Olin myös jotenkin käsittämättömästi unohtanut kännykkäni kotiin ja lääkärin jälkeen jouduinkin metsästämään miestäni ja autoamme jonkin aikaa. Onneksi molemmat lopulta löytyivät ja löysin siinä välissä myös itselleni ison kupillisen kahvia

- villatakki: Country Road
- t-paita: Love Moschino
- farkut: Vero Moda
- laukku: Michael Kors (gia top zip satchel)
- kengät: Tory Burch

Töissäkin jouduin kärsimään huonoa tuuria liittyen sähköisiin järjestelmiin, mutta onneksi asiat yleensä lopulta luonnistuvat vaikka niihin joutuisikin käyttämään monta yritystä.

6 kommenttia:

  1. Ihanan rento ja tyylikäs asu! Tuo laukku on upea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ihastuin aluksi laukussa sen kultaisiin somisteisiin ja siihen että se on ehkä jopa hieman mummomainen muttei sitten kuitenkaan. ;)

      Poista
  2. Toivottavasti seuraavalla lääkärireissulla sitten onnistaa! Ikäviä tuollaiset turhat käynnit. Mutta tuo mukavuusasu näyttää kyllä oikein kivalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kiva saada sitä asiaa eteenpäin ennen ensiviikon Suomeen lähtöä tai ainakin saada tietoa, että mikä siinä nyt lopulta on vikana. Kiitos, mukavalta tämä tuntuu päälläkin. ;)

      Poista
  3. Tuli mieleen tuosta ultraäänikuvasta.. Norpan kokemuksen mukaan uä-kuvassa ei välttämättä näy mitään vaikka vaurioita olisikin. Jos tulos vähänkin jää kyseenalaiseksi, suosittelen lämpimästi MRI:tä (magneettikuvaus). Siinä näkyy kaikki.
    Norppa huolehtii tassustasi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua on yritetty patistaa yksityiselle ja magneettikuvauksiin. Saa nähdä jos se on kohta oikeasti tehtävä. :/

      Poista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)