16.7.13

Mattaa ja kiiltoa kynsissä

Fidzin reissulla en tehnyt muuta tax free shoppailua kuin ostin yhden pienen jutun miehelleni. Maksamaan pääsyä jonottaessani jouduin tuijottelemaan hyllyllistä OPIn kynsilakkoja. Taitavaa sijoittelua sijoittelua heiltä ja kun heillä oli vielä erikoistarjous kahden kynsilakan ostajalle, niin tein nopean päätöksen ja nappasin kaksi lakkaa mukaani. Tuntuu, että minulla on erilaisia punaisia ja vaaleita lakkoja ihan liikaakin, joten valitsin vähän erilaiset sävyt. Toinen on violetti ja toinen on sinivihreä. Tykkään erityisesti jälkimmäisestä sillä jotenkin minulle tulee siitä mieleen kylmä syysmeri.
Can't find my Czechbook NL E75 & You're such a Budapest NL E74

Lakkasin kynnet kiireessä juuri ennen kuin lähdin näkemään erästä kaveriani ja sen huomaa kynsinauhoista. ;) En osannut päättää kumpaa lakkaa halusin kokeilla ensin, joten lopulta päädyin kokeilemaan molempia kerralla. Ihastuin enemmän sinivihreään kynsilakkaan ja kaverinikin mielestä se näytti paremmalta. Paria tuntia pidempään eivät ne kuitenkaan sellaisenaan ehtineet olla kynsissäni sillä kotiin tultuani lakkasin ne välittömästi OPIn mattapäällyslakallani, joka antoi niille aivan erilaisen ilmeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)