11.11.14

Interstellar

Tänään tuli päivällä käytyä elokuvissa katsomassa leffa nimeltä Interstellar. Se on scifileffa, jossa näyttelee mm. Matthew McConaughey, Anne Hathaway, Jessica Chastain, Michael Caine, John Lithgow sekä meidän ikioma Mattimme eli Matt Damon.. ;) Elokuva sijoittuu ajankohdaltaan tulevaisuuteen maapallolla, mutta suurin osa leffan kohtauksista sijoittuu avaruuteen.
Elokuva oli mielestäni todella hyvin tehty ja juoneltaan jännittävä. Scifileffat saattavat olla joskus liian utopistisia ja vaikka tuossakin tapahtui vaikka mitä, oli se silti jollain tavalla uskottava jos tämän lajityypin leffasta voi niin sanoa. Elokuva on myös jäänyt pyörimään mieleeni ainakin tämän illan verran. Olen melko tunteellinen ihminen ja pakko tunnustaa, että pari kertaa olin siellä ihan kyynelsimäkulmassakin.
 
Hyvään leffaan oli mielestäni tehty harvinaisen huonot trailerit, mutta tässä yksi niistä:
 
 
Katsomispuitteet olivat hieman tavanomaisesta poikkeavia. Meillä on vielä tämänpäivän kaverini kylässä ja kävimme Gold Class tason näytöksessä.  
Käytännössä se tarkoittaa sitä, että hyvissä ajoin ennen elokuvan alkua kannattaa saapua paikalle, jotta voi loungessa rauhassa silmäillä listaa ja valikoida ruokia ja juomia, joita haluaa nauttia elokuvan aikana. Niitä voi tilailla saapuvaksi missä vaiheessa elokuvaa haluaakaan. Myös elokuvan aikana voi tilata lisää tarjoilijalta nappia painamalla jos niin haluaa. Minä join tänään elokuvan aikana lasillisen Chandonin kuohuvaa ja herkuttelin banana frittersillä. :)
 
Elokuvasalissa on normaalia vähemmän paikkoja ja ne kaikki ovat isoja nojatuoleja, jotka voi sähköisesti kallistaa vaakatasoon. Niistä on ihan mielettömän mukavaa katsoa leffaa ja koska Interstellarkin oli lähes 3 tunnin pituinen leffa, arvosti mukavia penkkejä. 
 Huomenna kaverini lähtevät mikä on sääli, mutta heillä reissu jatkuu ja mahtavan kuuloisia kohteita ja suunnitelmia edessä, joten sitä kautta myös ilo päästää heidät jatkamaan kohti niitä kokemuksia.
 


2 kommenttia:

  1. Eikä! Toihan on ihan upea idea leffateatteriin! Tuollaisen kokemuksen haluaisin kyllä kokea! Kuohuva lasillinen tulisi tilattua ja ja ja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja eikä edes mikään ihan älyttömän kallis vaikka toki tavallista vähän hinnakkaampi. :D Liput 35$ ja tarjoilut päälle, mutta tarjoilutkin ovat normihinnoissa eivätkä mitenkään tavallista kalliimpia. :) Vähän vastaavia on ilmeisesti jossain muuallakin. :)

      Poista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)