13.3.12

Gucci Guilty

Yksi joululahjoista, jonka sain mieheltäni oli Guccin Guilty hajuvesi. Se tuli pienessä muovisessa toalettilaukussa saman sarjan vartalovoin kanssa.


Hassua oli se, että olin oikeasti haaveillut juuri tuosta tuoksusta ja, että olin itse ostanut hänelle joululahjaksi miesten Guilty deodorantin. :D Hän päästi minut myös lahjallaan pinteestä, koska olin oikeasti vakavasti harkinnut juuri tuon tai sitten sen sisartuoksun Guilty Intensen ostamista vaikka olenkin ollut hajuvesilakossa pari vuotta. Hajuvesiä on kertynyt minulle mielestäni jo aikamoinen määrä ja otin niitä aika monta mukaan tännekin. Aikaisemmin tekemäni postauksen hajuvesistäni voi lukea Tästä!


Vartalovoide on voimakkaan tuoksuinen ja sitä olenkin käyttänyt hyvin harkitusti. Pieniä määriä voimistamaan hajuveden tuoksua niinä iltoina kuin olen käyttänyt itse hajuvettäkin. Toalettilaukkukin on osoittaunut erittäin käteväksi. Säilytän meikkejäni pienissä pussukoissa sen mukaan mihin ryhmään ne kuuluvat. Ne ovat kuitenkin niin pieniä että matkustaessa olen joutunut tyhjentämään vähintään kaksi niistä ja jotta olen saanut koottua tarvittavat meikit mukaan. Tuo Guccin pussukka on kuitenkin ideaalinen kokoinen ja saan siihen mahtumaan kaikki tarvittavat meikkini. Kotiinpalatessa puran meikkini vain omiin pussukoihinsa ja ylimääräinen säätäminen jää pois.


Lisäksi kultaa rakastavana vain rakastan, sitä että tuo hajuvesipullokin on niin täydellisen kultaisen kiiltävä.. ;)

4 kommenttia:

  1. Kerrassaan ihastuttava lahja mieheltäsi!<3 Oi,niin mukava saada juuri oikeaa ja mieleistä tuoksua :)

    VastaaPoista
  2. Oi että, oon itekkin jo pitkään haaveillut kysesisestä tuoksusta! Ja ihanan huomaavaista mieheltäsi ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan tuoksu. :) En ole oikein muita tuoksuja malttanut nyt edes käyttää. :D

      Poista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)