11.3.12

Lauantain illallinen

Kuten eilen kerroin, kävin South Melbourne Marketissa ostamassa iltaa varten grillaus ja salaattitarpeita. Kyseessä on kauppahalli ja tykkään siitä, että mielestäni siellä myytävä liha ja kala ovat hyvälaatuisia ja edullisempiakin kuin ne valmiiksi vakuumipakatatut kauppaketjun kylmäaltaissa olevat tuotteet. Tykkään ostaa myös vihanneksia ja hedelmiä sieltä. :)

Olimme eilen kahdestaan ja pidimme illallisen yksinkertaisena. Perussalaatti, jossa oli vihreää salaattia, avokadoa, fetaa, punasipulia, tomaattia sekä pieni kourallinen herneitä. Grilliin meni lammasta ja naudanjauhelihapihvejä. Lammas on täällä todella suosittu liha, mutta itse en siitä siltikään välitä. Olen enemmän jauhelihan ystävä.. ;)


Oli jotenkin todella kivaa viettää rauhallinen koti-ilta. Tuntuu, että viimeaikoina olen ollut koko ajan menossa ja on ollut kaikkia kiireitä, joten oli kivaa tehdä ruokaa, syödä rauhassa, kuunnella samalla musiikkia ja keskustella.


Jälkiruoaksi oli cantaloupemelonia ja kiiwimarjoja. En ollut ikinä ennen nähnyt tuollaisia marjoja, mutta ne ovat pehmeitä ja syödään sellaisenaan. Maultaan ne ovat täsmälleen samanmakuisia kuin jos söisi isomman kiiwin sisällön.



Tänään on illalla ohjelmassa erään kaverin läksiäiset ja huomenna on Labour Day, joka on ainakin täällä Victorian osavaltiossa yleinen vapaapäivä. Kivaa siis, että vaikka on sunnuntai, ei viikonloppu ole tavallaan vielä loppumassa. :)

10 kommenttia:

  1. Näyttääpäs herkulliselle :)

    http://cocoslovelylife.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Koti-illat ovat toisinaan kivoja! :) Ja itse valmistettu ruoka on parhautta! t. laiska kokki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat kivaa vastapainoa välillä kaikelle muulle kiireelle. :)

      Poista
  3. Mä kans tykkään nauttia miehen kanssa kokkailemisesta. :) Ja siis mitä! Noista kiiwimarjoista syödään kuoret ja kaikki? Niissä ei ole mitään siemeniä sisällä? Hassuja. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kuorineen ja ne ovat ihan samanlaisia sisältä kuin isommat kiiwit, eli niitä ihan pieniä mustia siemeniä on, mutta nekin syödään. Itsekin kysyin ostaessa, että syödäänkö nämä siis ihan tälläisenään suoraan? :D

      Poista
  4. Kivaa, saatte pitkän viikonlopun!:) Ja yhteiset koti-illat on ihan parhaita <3 Noi kiwimarjat vaikuttaa myös mielenkiintoisilta. Kiivi on aina ollut mun herkkua, joten varmasti nuo pikkukaverit maistuisi myös :D Kasvaako niitä Australiassa? Aina oppii uutta, en ollut aiemmin kuullutkaan nimittäin moisista marjoista. Vai luokitellaanko ne hedelmiksi? Norppaa nyt kovin kiinnostaa :D Ihanaa ja leppoisaa oloa sinne! Täällä uusi viikko merkitsee paluuta taas arkeen (hyvästi "loma"), mutta myös kevättä ja sitä kaikkea, mitä kevät edustaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekään en ollut ikinä ennen nähnyt, sen takia oli mielenkiinnosta pakko ostaa. :) Nuo tulivat muistaakseni Uudesta-Seelannista. Hyvää arkeenpaluuta sinulle ja eihän siihen ole sitten enää pitkä aika niin koittaa kesäloma. ;) <3

      Poista
    2. Ei sitä turhaan tosiaan pienenäkään ole sanottu, että joka päivä oppii jotain uutta! Ystäviä kuuntelemalla voi oppia muitakin viisauksia <3 ja totta, pian koittaa jo kesä...:):) ;)

      Poista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)