21.3.12

Päivitystä

Postailin jokin aika sitten, että suunnittelen pieniä muutoksia blogiini. Kypsyttelin rauhassa ajatusta, koska en halunnut tehdä mitään hätiköityä ja halusin miettiä mitä todella haluan. Mitään dramaattista ei tapahtunut, mutta isoimpana ulkonäöllisesti ehkä pohjan vaihtamisesta mallista Simple malliin Awesome. Vanha pohja oli kiva ja toimiva, mutta jotain muutosta kaipasin. Sinisestä en kuitenkaan luovu vaikkei se ole kovinkaan muodikas tai suosittu väri kaikkien valkoisten tai beigepohjaisten blogipohjien rinnalla. ;) Päivitin myös banneria, joskin siitä tuli mielestäni aivan liian ison näköinen blogiin lisättynä, mutta olkoon tuo nyt toistaiseksi. Loin myös uuden s-postin ja lisäsin kuukauden suosituimmat tekstit. Lisäksi tein omat nappulat, joitten kautta blogiani voi seurata blogilistalla tai bloglovin'in kautta. Yksi muutos, jota oli mietin paljon oli mainosbannereiden lisääminen. Itse olen aina tykännyt niistä muiden blogeissa. Ne elävöittävät ja mielestäni on ollut mielenkiintoista seurata keiden mainoksia eri bloggaajat ottavat. Kun sain sitten s-postiini viestin TradeTrackerilta, päätin liittyä vaikka mitään tulovirtoja en kyllä odota. ;)

Toinen muutostyyppi koskee enemmän tapaani bloggailla. Nyt olen postaillut suunnilleen kerran päivässä sisältäen vähintään muutamia kuvia ja jonkin verran tekstiä. Haluaisin kuitenkin tuoda ehkä vähän enemmän itseäni ja arkeani blogiin, vaikka edelleen haluan pitää tietyn yksityisyyden rajan ja keskittyä enemmän pinnalliseen puoleeni. Käytännössä tämä siis tarkoittaa enemmän asukuvia (muutoksen olette varmaan jo huomanneet) ja enemmän muiden postauten lisäksi minipostauksia. Eli vaikkapa jos näin kaupungilla jotain kivaa ja otin siitä kuvan kännykällä, saatan laittaa tänne blogiin sen kuvan ja vain pari riviä tekstiä sen seuraksi. Nyt olen monesti ajatellut, että todella kiva juttu, mutta ei ehkä tarpeeksi materiaalia postaukseen asti.

Sellaista. :) Ei siis todellakaan mitään isoja muutoksia, mutta pientä päivitystä nyt kun olen päässyt enemmän sisään tähän bloggailuun kuin aloittaessani. :)


8 kommenttia:

  1. Muutokset joita oot tehny on kyllä oikein kivoja! :) Thumbs up!

    VastaaPoista
  2. Mukavan raikas päivitys ja ulkoasu blogille :) Tykkään! Asukuvat ovat oikein kivoja,joten kiva saada niitä lisää :) Itselläkin työnalla blogin päivitystä,fashionlistaa,uutta banneria ja juurikin noita mainoksia haluan myös blogiini,vaikkakaan en tulollisista syistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielipiteestäsi. :) Innolla odotan sinun uusia juttujasi. Varsinkin tuo fashiolista on mielestäni todella kiva. :) Ja niinhän se on, että jos rahaa kaipaisi, niin näillä lukijamäärillä kannattaisi varmasti ennemmin vaikka lähteä keräilemään pulloja! :D

      Poista
  3. Uus ulkoasu ja banneri näyttää tosi kivoilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Vaihtelu aina välillä kyllä piristää! :)

      Poista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)