16.3.12

Hiustuotteet: Hoitavat

Tässä tulee nyt toinen osa käyttämistäni hiustuotteista. Ensimmäinen osa oli tuuheuttavista ja nyt esittelen ns. hoitavat tuotteet. Hiustyyppini on hyvin herkkä ja helposti takkuuntuva, koska haluan pitää hiukseni mahdollisimman pitkinä, yritän hoitaa niitä mahdollisimman hyvin ja suurin osa käyttämistäni tuotteita tähtääkin juuri siihen. Minulla on samaan tarkoitukseen useampia tuotteita sen takia, koska ensinnäkin olen usein mainosten uhri, ja toisekseen meillä on asunnossammme kaksi suihkua, ja tykkään pitää kummassakin omat tuotteensa, jottei niitä tarvitse kuljetella edestakaisin.


Tämänhetkiset ehdottomasti suosikkini shampooksi ja hoitoaineeksi ovat Paul Mitchellin Instant Moisture tuotteet. Ne oikeasti tuntuvat hoitavan hiuksia, mutta niissä on myös tuuheuttajaa mukana. Yleensähän ongelmana hoitavissa tuotteissa on se, että ne helposti latistavat hiuksia. Ostin nuo vasta pari viikkoa sitten, mutta muistan kun olin pessyt hiukset illalla ja seuraavana aamuna oikein ihmettelin miten hiukseni vaikuttivat niin hyvältä. Ne eivät sojottaneet miljoonaan suuntaan ja vaikuttivat jotenkin ilmavilta ja helposti hallittavilta. Sitten tajusin, että ehkä se johtuikin edellisenä iltana kokeilemasti uudesta shampoosta ja hoitoaineesta. Lisäkokeilujen myötä voin sanoa, että kyllä juuri noilla tuotteilla on osansa. :)


Minulla on myös Salon Selectivesin level 3 shampoo ja type M hoitoaine. Näiden sanoisin olevan aika perustuotteita eli eivät mitenkään erityisen hyviä mutteivat myöskään huonoja. Positiivisinta niissä on ehkä niiden tuoksu mikä on omenainen ja siten kiva.


Hiusnaamioina minulla on Lorealin Elvive Total Repair 5 sekä Tigin Bead Head sarjan Treat Me Right. Loreal on kosteuttava hiusnaamio, jota pidetään päässä 1-2min. Siitä en ole ollut erityisen vaikuttunut. Yleensä en huomaa mitään eroa hiuksissani sen jälkeen kuin olen käyttänyt sitä eli ainakaan mitenkään erityisen tehokas se ei ole, joskaan tuskin se haittaakaan hiuksille tekee. Tigin piparminttuhiusnaamio on mielestäni huomattavasti parempi. Sitä pitää päässä 5min ja muutaman minuutin jälkeen päänahka alkaa tuntumaan viileältä ja kihelmöimään hieman, mutta sellaisella miellyttävällä tavalla. Se johtunee piparmintusta. En tiedä onko sillä, että tuotteen vaikutuksen tuntee päänahassakin jokin psykologinen vaikutus vai ei, mutta tuon jälkeen hiuksetkin tuntuvat aina paljon paremmin voivilta.


Hiuksiin suihkutettavia hoitoaineita minulla on tällä hetkellä käytössä neljää eri tuotetta. Schwarzkopfin Normal Balance Express Repair, Tigin Bead Head Health Goddess, Sun & Swimin Multi Protection ja Tigin Bead Head Superstar. Suihkutettavia hoitoaineita tykkään käyttää jo ihan siitäkin syystä, että ne selvittävät hiuksia ja hiuksia on mukava harjata kun ne eivät ole niin takkuuntuvat. Schwarzkopfin hoitoaine on mielestäni perushyvä tuote. Se tekee hiukset helpommin kammattaviksi ja tykkään se suuttimesta sillä se levittää hienojakoisen suihkeen laajalle alalle. Tigin Health Goddess puolestaa on ihanan tuoksuinen ja todella hyvä selvityssuihkeena! Se myös antaa hiuksille kaunista kiiltoa. Sun & Swimin ostin oikeastaan sen takia, että se suojaa hiuksia auringon UVA ja UVB säteiltä. Aurinko on todella polttava täällä ja sekin on hiuksille rasitus. Tigin Superstaria käytän oikeastaan vain silloin kuin käytän muitakin tuuheuttavia tuotteita, mutta pidän siitäkin kyllä paljon. Siitä voi lukea lisää edellisestä hiuspostauksesta, johon oli linkki tämän postauksen alussa.


Schwarzkopfin Bonacure sarjan Repair Rescue on latvasuoja, jota käytän joka pesun jälkeen latvoihini. Hiustyyppini  on sellainen, että se haaroittuu herkästi joten sen takia kaikki latvasuojat ovat aivan ehdottomia. Tuohon olen ollut ihan tyytyväinen vaikken oikein osaakaan sanoa, onko se sinällään parempi kuin aiemmin käyttämäni tuotteet. Redkenin Extreme Rescue Forcen otin oikeastaan vain sen takia tähän postaukseen, että halusin kysyä mitä te tykkäätte Redkenin tuotteista? Itse olen kuullut ja lukenut niistä niin paljon hyvää, että kiinnostaisi kokeilla. :) Tuo minipakkaus on ainoa omistami Redkenin tuote ja on muutaman pesun perusteella vaikuttanut ihan kivalta vaikka vaikea vielä sanoa  niin pienellä kokemuksella.


Öljyjä minulla on kolme eli Schwarzkopfin Bonacure sarjan Oil Miracle, Wellan Enrich ja Tigin RockAHolic sarjan Rock Out Shine Blaster. Öljyjä en käytä mitenkään säännöllisesti joka pesun yhteydessä vaan lähinnä silloin tällöin. Niitäkin käytän lähinnä vain latvoihin, jotka helposti saattavat hapsuttaa, sekä joskus jos ponnarini vaikuttaa kunnon pörröltä, laitan öljyä hieman koko hännän pituuteen ja kampaan sen. Näitä kolmea en oikein osaa laittaa paremmuusjärjestykseen. Varsinkin öljyissä olisi kivaa jos osaisi tulkita paremmin tuoteselosteisa. Olen nimittäin kuullut, että monissa öljyissä on itse öljyä todella vähän ja suuri onsa tuotteista koostuu erilaisista silikoniyhdisteistä ja parfyymista. Suosikkini on ehkä kuitenkin Tigin tuote ihan siistä syystä, että sitä voi laittaa sekä pyyhekuiviin että kuiviin hiuksiin. Esimerkiksi Wellan kyljessä puhutaan ainoastaan käyttämisestä pyyhekuiviin hiuksiin. Mielestäni kaikki kolme kuitenkin tekevät latvoista paremman näköisiä ja antavat kivasti hiuksille kiiltoa. Maroccon Oilista olen kuullut erittäin paljon hyvää, mutta toisaalta olen lukenut, että se on eettisesti arveluttava raaka-aineiltaan, joten olen jättänyt sen kaupan hyllyyn kun olen pärjännyt muillakin tuotteilla.

Siinä olivat hiustuotteeni hoitavien osalta. Teen myöhemmin vielä kolmannen postauksen muuutamista tuotteista, jotka eivät oikein mahtuneet kumpaakaan osioon.

Mitkä ovat teidän luottotuotteinne hoitavien tuotteiden osalta ja tosiaan onko teillä kokemuksia Redkenistä? :)

2 kommenttia:

  1. Oma suosikkini on ehdottomasti KMS californian moistrepair-tuotesarja. En ole löytänyt vielä mitään sen vertaista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin kokeilla sitä sitten seuraavaksi! :) Olen joskus lukenut jotain tuosta merkistä, mutta omaa kokemusta ei vielä ole. Todella kivaa, että olit liittynyt myös lukijaksi! :)

      Poista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)