17.6.11

Guess ja kengät

Guess on minulle vähän kahtiajakoinen merkki. Toisia sen tuotteita rakastan ja toisia pidän susirumina, tosin eihän minkään merkin kaikista tuotteista voi pitää. Yleisesti ottaen pidän eniten Guessin kengistä ja Guess by Marciano linjan tuotteista.

Guessin kohdalla minua hieman nyppii tuotteiden huima hintaero USA:n ja Euroopan välillä. USA:ssa Guessin tuotteet ovat n. 50% halvempia, ja jos löydät niitä Outleteista, on ero käytännössä 75% tai enemmän. Tämä siis Guessin kohdalla, Guess by Marcianon hintaeroista en ole varma. Muistan että Marciano oli ainakin huomattavasti kalliimpi USA:ssa kuin perus Guess ja Suomen hintoihin en ole tutustunut sen kohdalla. Omistan merkiltä farkut, muutamia laukkuja ja kenkiä ja pari kelloa. Kaiken niistä paitsi toisen kelloista olen ostanu USA:sta. Suomessa minulle nykyään iskee aina piheys kun ihastelen joitakin heidän tuotteitaan, mikä on sinällään vähän hassua, koska ainahan tuotteissa on katteet ja varsinkin brändi-tuotteissa usein hyvinkin korkeat, vaikka laadukkaita olisivatkin. Eli tulisiko sillä oikeasti olla merkitystä, että toisella mantereella maksetaan brändistä 50% enemmän? Noh, jokainen voi päättää sen itse.

Jokatapauksessa monista heidän kengistään pidän ja esittelen ensin ne omani.

Guess


Guess by Marciano


Guess by Marciano



 


Tällä viikolla on tullut jo niin monta kenkiin liittyvää postausta, että tämän jälkeen pitää jo rajoittaa. Tein jo yhden postaksen pitkään kestäneestä nudejen korkkarien etsinnästäni, mutta sen julkaisua päätin siirtää ettei blogini ala kohta jo muistuttamaan kenkäblogia.. ;)

Joka tapauksessa kävin ihan vain kidutusmielessä ihastelemassa taas Guessin kenkiä heidän nettisivuillaan ja keräsin pari kollaasia. En osaa sanoa miksi pidän niin älyttömästi heti vasemmalla yläkulmassa olevasta korkokengästä. Yleensä välttelen kengissä denimiä ja jotenkin sinisen ja ruskean yhdistäminen tuntuu vaikealta, mutta tuossa kengässä se toimii mielestäni todella hyvin. Nuo olisivat niin täydellisen nätit kengät kesään ja jotenkin ne vaativat päästä lähelle merta tai edes järveä. Tuleeko muille muuten ikinä mitään hassuja tuonkaltaisia mielleyhtymiä?

Jokin osa minussa myös aina rakastaa eläinkuoseja, joten ei varmasti ole yllätys, että yksi sellaisenkin kuosin omaava kenkä pääsi mukaan. Lisäksi olen jotenkin vierastanut olkipunosta, mutta pikkuhiljaa olen alkanut lämpenemään sillekin ja esimerkiksi noissa valkoisissa kengissä se näyttää mielestäni ihanalta. Jotenkin niistä kengistä minulle tulee mieleen kuuma aurinkoinen kesäpäivä, liehuva vaalea hellemekko ja tori. Ruskeissa avokkaissa eniten kiehtovat pikku yksityiskohdat, jotka tekevät niistä mielenkiintoisemmat ilman että ne silti olisivat liian erikoiset.

Guess

Marcianon kengissä ihastuin eniten noihin varvassandaaleihin, joilla kehtaisi hyvin liikkua missä tahansa arkena. Niistä en edes osannut päättää kummasta väristä pidän enemmän. Kaikki missä on hempeää tylliä ja helmiä valloittavat yleensä helposti sydämeni. Ja nuo korkokengätkin.. <3

Guess by Marciano


Hassua sattumaa, koska kuvasin kenkäni jo alkuviikosta, mutta huomasin tänään, että myös kauniilla Xenialla oli blogissaan asiaa Guess by Marcianosta. Hänellä on jotain yhteistyökuvioita liikkeen kanssa ja hänen bloginsa kautta voi saada sieltä alennusta. Tarkemmin tietoa Xenian jutusta tuolta: Xenia's Day

6 kommenttia:

  1. Mä en ole itse asiassa suuremmin perehtynyt Guessin kenkiin, jotenkin olen alkanut tympääntyä koko merkkiin koska a) se on täällä paljon kalliimpi kuten sanoit b) niiden tyyli on selvästi muuttunut eikä parempaan suuntaan viime vuosien aikana.

    Mutta ihastuin todella omistamiisi Guessin ballerinoihin, juuri tollaset olis hyvät, käyvät sekä baarin, että töihin, että kaupungille jne jne :)

    VastaaPoista
  2. Niinhän se on kuten sanoit. :/ Tykkään niistä ballerinoista itsekin, en vain ole vielä ehtinyt niitä käyttämään. :)

    VastaaPoista
  3. Uijjuijui, mitkä ihanuudet nuo sinun remmikorkkarit! Pidäthän niistä hyvää huolta, ovat senverran ihanat kaunottaret! :D

    VastaaPoista
  4. Tosi käytännölliset noi ballerinat! Oi, kävis kyllä mullekin ;)

    VastaaPoista

Ilahduta minua kommentillasi ja kiitos ajastasi! :)