Sunnuntaina lähdin Tukholman risteilylle siskosten porukalla. Kaksi meistä ovat siskoksia ihan oikeasti ja me kaksi muuta olemme saaneet arvonimen siskosten veljien kautta. Yleensä pidän risteilyjen laivaosuutta suoraansanottuna hieman tylsänä, mutta meillä oli todella kivaa. Tuli juteltua niin vakavammista aiheista kuin naurettua ihan tyhmillekin jutuille. Laivana oli Viking Linen Gabriella. Matkan aikana tuli outoja takautumia, koska edellisen kerran olen Viking Linellä ollut abi-risteilyllä, jossa oli laivana Mariella. Tuntuu että nuo kaksi laivaa ovat aivan samanlaisia, ainakin baarin osalta. ;)
|
Jekun kanssa |
|
Sää vaihteli aurinkoisesta sateeseen |
|
Ihastuin, mutta jätin kauppaan |
Tax-free osastolla tuli käytyä risteilyn molempina iltoina ja jälkimmäisenäkin olimme siellä varmaan miltei 2 tuntia. Yllättävää miten niinkin pienessä kaupassa sai niin paljon aikaa kulutettua. Minulla oli muutama satanen kruunuja ylimääräisenä, jotka olivat jääneet käyttämättä maissa ja oli yllättävän vaikea keksia niille järkevää kohdetta. Teen myöhemmin toisen postauksen, jossa esittelen ne ja maista ostetut asiat.
|
Siskokset |
|
ravintolan kattoa |
Oli erittäin ihana pidennetty viikonloppu konsertteineen, tupareineen ja risteilyineen. Näitä ihmisiä tulee varmasti kova ikävä muuttaessa. Kaksi vuotta menee kuitenkin varmasti nopeasti ja toivottavasti mahdollisimman moni heitä voisi tulla käymään Melbournessa.
Ihania kuvia! :))
VastaaPoistaKuvat on todella kauniita :) Etkö Tukholmastakaan ostanut mitään? :)
VastaaPoistaNoora: Kiitos. Kiva kun kävit jättämässä kommentin. :)
VastaaPoistaNirso: Kiitos. En kovin paljoa, mutta jotain kuitenkin. ;) Sain vasta äskön kuvattua ne, koska sairastuin matkan jälkeen ja on vähän veto ollut poissa.